Tiivis Dialogi (teht4)

Mikael: Okei, mä valehtelin sulle. Mul ei o oikeasti hajuakaan, miten tanssitaan.

Liisa: Heh, ei se mitään, huomasin sen viimeistään siinä vaiheessa, kun alkoi varpaisiin sattua.

Mikael: Sori, ei tälläi kerra vuodes juhannuksena tanssimalla taida tulla tarpeeks harjotusta.

Liisa: Hmm, Alkaa tulemaan jo pimeä. Millaiset auton ohjaus kyvyt sulta löytyy, jos antaisit kyydin mulle kotiin?

Mikael: Noni, ny pääsen näyttää taitojani!  Jotai hyötyä sentää olla kaupunkilais poika. Hyppää kyytiin.

Katumus (teht3)

Tunnetun sanonnan mukaan, kivusta tietää olevansa elossa. Kokemuksella voin sanoa, että se pitää paikkansa. 30 vuotta mustelmia ja kipua, minkä tähden? Että tuntisin olevani elossa?

Tunsin olevani, kuin säveltäjä. Nyrkkini olivat instrumenttini,  musiikkini oli viha.  Kanavoin kaiken sen tuskan ja raivon, mitä sain kerättyä ja vapautin sen kehässä.  Jossakin vaiheessa se ei enää riittänyt, enkä päässytkään siitä eroon.  Olin vihainen kokoajan.  Ikään kuin olisin pystynyt sen avulla pysäyttämään maailman näkemään minut. Lopulta huomasin, että ainoa asia, mitä todella vihasin, oli minä. Kaikki ne vuodet, taistelin vain itseäni vastaan. Olin pahin viholliseni.

 Valon välähdykset, kun voitin ottelun, hurraa huudot, ihmiset varmasti luulivat minun olevan onnellisin ihminen maailmassa. Nauran. Miten todellisuus kalpeneekaan mielikuvituksen rinnalla.  Olen yksin.

Perheeni ei ymmärtänyt miksi jatkoin ottelemista, miksi he olivat kaukaisena toisella sijalla. Nyt, kun hiukseni ovat jo harmaat, enkä ole nähnyt perhettäni enää vuosiin tiedän mitä uhrasin urani takia. Luulin nuorempana etten pelkäisi  mitään, mutta nyt, kun tiedän kuolevani yksin, pelkään. Ystäväni sanoi kerran minulle, että pelko on hyvä asia, siitä tietä, että on jotakin menetettävää.  Koskaan ei ole liian myöhäistä, ennen kuin on liian myöhäistä. Lumi peittää kaiken, tekee rumistakin asioista kauniita, ei ole väliä mitä sen alla on?  

Tehtävä 2: Annetut Sanat

Helsingin hiljaisuudessa

Kaiken kattavan kauneuden kajossa, kultaisen Kemijoen kupeessa, kävi kuoleman kalpea kutsu.
Syyskuussa, sitä siivitti Samulin sanoitusten sininen sointu.
Myrkyllisen mätänevistä muistoista, mainitsi myös maineikas Mentalist Mannerheimintien muisteloissaan.
Lohduttoman lempeän Luumun laulaessa.

Syvällistä sontaa (vk37 teht)

Kirjoittaminen on mielestäni itsensä ilmaisua. Yleensä sanotaan, että kirjoittajat kirjoittavat omista kokemuksistaan, että tekstit kumpuavat alitajunnasta. Eli huijatakseni alitajuntaani minun täytyy kirjoittaa jotakin, mikä ei ole minulle normaalia tai ominaista, että toiset eivät näe ajatuksiini...tai jotain.


Itselläni olen huomannut sen, että mitä paremmalla tuulella olen, sitä huonompia tekstejä kirjoitan. Nyt olen ns. oudolla tuulella eli tästäkin yksinkertaisesta tehtävän toteutuksesta tuli outo.

Kuten tämäkin tehtävä, tuntuu siltä, että minun on helppo kirjoittaa kaikesta muusta, kuin omasta kirjoittamistyylistä. Tai no, taitaa se tulla näkyviin tässäkin tehtävässä. Eli ihan sama mitä kirjoitan, se säteilee alitajunnastani toisten nähtäville. Omien ajatusten paperille pistäminen siihen muotoon, että toiset tajuavat niiden olevan omia ajatuksia on tavallaan pelottavaa.

Joten jatkan tätä hetken matkaa sepustuksilla jostakin muusta, kuin minun kirjoittamisestani, koska en pysty taistelemaan kirjoittamistapaani vastaan.


Hyvän ja huonon taiteen ero on mielestäni sen tarkoitus ihmiselle. Jos kirjoittaa tekstin mikä ei tarkoita itselleen mitään, se ei voi olla hyvä. Teksti tulee useimmiten epäonnistumaan jos sen ainoa tarkoitus on viehättää muita ihmisiä. Tekstin pitää ensin olla tärkeä itselleen jos haluaa sen olevan tärkeä muillekin.

Koulujen äidinkielen kirjoittamisharjoituksissa on yleensä se ongelma, että niiden aihe on tarkkaan rajattu. Mielestäni pitäisi olla enemmän vapaita aiheita, koska on hankala kirjoittaa asioista, jotka eivät tarkoita itselleen mitään. Luonnollisesti, niistäkin teksteistä taitava kirjoittaja tekee äidinkielisesti hienon teoksen, joka on täynnä nokkelia lausahduksia saaden arvostelijat ylistämään häntä. Mutta jos se ei ole tarkoittanut kirjoittajalleen mitään, onko se minkään arvoista?

Näin käy, kun kirjoittaa unensekaisessa tilassa klo neljä aamulla. Syvällistä sontaahan tämä on. Edellisestä lauseesta voi vielä poistaa syvällistä sanan ilman omantunnontuskia.